Kokemuksia
Tässä on asiakkaat arvostellut Lvi Putkivaa
Asiakkaiden kirjoittamia arvosteluja facebookista, facebookista löydät lisää arvosteluja. Meillä on lisäksi referenssi lista joille voi soittaa ja käydä katsomassa putkiremontoitua kohdetta, sekä meillä on myös arvosteluja googlessa. Meille on ensisijaisen tärkeätä että asiakas on tyytyväinen ja siinä ollaan tähän mennessä onnistuttu loistavasti, kiitos asiakkaille!
ARVOSTELUT/KOKEMUKSIA
Samppa Hossi arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Markus kävi tekemässä meillä putkirempan hieman ennen joulua. Arviointikäynnistä 2 viikkoo ja kaikki hommat tehty!
Varsinainen työ kesti vain pari päivää mutta omien töiden viivästymisen takia kävi vielä myöhemmin kytkemässä keittiön vesipisteen kuntoon kuitenkin samaan hintaan.
Joustavuus, jälki ja asiakaspalvelu kaikki aivan erinomaista, uskallan ehdottomasti suositella muillekin ja taatusti käytän tätä miestä jatkossakin näissä töissä.
6/5
Ata Aalto suosittelee kohdetta Lvi Putkiva Oy.
Käyttövesiputkiremontti onnistui todella nopealla aikataululla. Asiakkaiden toiveita kuunneltiin ja työn jälki oli erinomaista. Plussaa kilpailukykyinen hinta.
Timo Saarinen arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Erittäin ammattitaitoinen ja reipas nuori asentaja, siistiä jälkeä ja kaikki hoitu vanhan rintsikan kv remontissa hienosti ja nopeasti! Suosittelen kovasti!
Toto Wuorimaa arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Suurkiitos ammattimaisesta ja nopeasta palvelusta ! Toisella paikkakunnalla asuvaa asiakasta pidettiin ajan tasalla kuvin ja videoin ja missään vaiheessa ei tullut rahastuksen makua. Budjetissa pysyttiin mainiosti.
Suosittelen lämpimästi !
Harri Karttunen suosittelee kohdetta Lvi Putkiva Oy.
Työt ajoitettiin nopeasti ja urakka hoitui kolmessa päivässä niinkuin oli luvattu. Lämminvesivaraaja ja samalla koko käyttövesiputkisto laitettiin uusiksi. Siistiä tuli ja homma hoitui mallikkaasti.
Jenni Louhivaara arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Markus on ihan huippu! Ihmisenä ja ammattilaisena. Nopea, tehokas, ammattilainen ja maalaisjärjen omistava asiallaan omistautunut kaveri. Tästä ei oikeasti putkiremppa helpommaksi mene! Kiitokset vielä kerran 🙂
Aulikki Näräkkä arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Nopeasti hoitui kokonaan uudet putket taloon . Hieno homma , Reipasta työtä ja iloinen mieli!
Jouni Syväranta suosittelee kohdetta Lvi Putkiva Oy.
Putkiremontti sujui tosi hyvin ja aikataulu pysyi etukäteen kaavailun mukaan. Siistiä ja jämäkkää toimintaa. Suosittelen varauksetta👍👍myös hinta ja laatu kohdillaan.
Riku Santakivi suosittelee kohdetta Lvi Putkiva Oy.
Erittäin ammattitaitoinen palvelu. Käyttövesiputkiremontti valmistui sovitusti ja aikataulussa. Työnjälki on erittäin laadukasta joten on helppo antaa suosittelut Lvi Putkiva Oy:lle. Pakko myös mainita kilpailukykyinen hinta.
Johanna Huurinainen arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Kiitokset Markukselle vielä tätäkin kautta erittäin ammattitaitoisesta asennustyöstä ja erinomaisesta sisäilmasta. Tämä iv -remontti sujui todellakin kuin Strömsössä😀Palveluasenne on lisäksi ihan omaa luokkaansa. Ei voi muuta kuin suositella 👍
Sanni Konu suosittelee kohdetta Lvi Putkiva Oy.
Ihan mahtavaa palvelua! Asiantunteva mies, tuli paikalle todella lyhyellä varoitusajalla! 😊 Mukana oli myös mahtava työnjohtaja! 😁 Eipä tarvii ensi kerralla pohtia turhaan minne soittelis kun putkimiestä tarvii, saa tulla toistekkin! 😊
Svetlana Nogina arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Olin todella tyytyväinen Markukseen, tosi nopeasti, siististi ja laadukkaasti teki putkihommat, en olisi voinut olla tyytyväisempi! Iso kiitos Markukselle, suosittelen suuresti!
Meri-Tuuli Nevala arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Ystävällinen, huolellinen, siisti ja asiantunteva putkimies. Homma hoitui pikaisella aikataululla, piti kiinni sovitusta aikataulusta ja budjettikin piti justiinsa. Lämmin kiitos ja suosittelen kyllä tämän nuoren yrittäjän palveluita.
Teppo Koskinen arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Kaksi remonttihommaa teetetty, ja molemmista on vain hyvää sanottavaa. Kaikki on sujunut erinomaisesti alkusuunnittelusta loppusiivoukseen. Aikataulut ja budjetit pitävät, vaihtoehtoja on voitu puida rauhassa ja huolellisesti ja työ on ollut laadukasta. Bonuksena vielä hauska kaveri tekemässä hommia. En voi kuin suositella.
Katarina Pelin arvosteli kohteen Lvi Putkiva Oy: 5 tähti
Nopeasti ja tehokkaasti vaihtuivat kesämökin vanhat putket uusiin. Asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua ja hyödyllistä opastusta. Työn jälki on todella siistiä. Suosittelen!
Putkiremontti lahti, putkiliike lahti putkimies lahti putkimies hollola putkimies orimattila putkimies orimattila putkiremontti orimattila putkityö lahti putkimies vantaa putkiremontti vantaa putkimies uusimaa putkiremontti uusimaa salaojaremontti lahti salaojaremontti orimattila salaojaremontti hollola putkimies luhtikylä putkiremontti luhtikylä patteriverkosto paritalon putkiremontti omakotitalon putkiremontti nopeasti milloin putkiremontti kannattaa tehdä kuinkapaljon putkiremontti maksaa Putkiremontti omakotitalo omakotitalo putkiremontti pomakotitalo putkiremontti hinta putkiremontti omakotitalo meiltä omakotitalon putkiremontti järkihintaan putkiremontti omakotitaloon salaojaremontti, kaivuutyöt kaivutyöt kaivinkonetyöt putkifirma putkifirma lahti putki firma lahdesta.
“Lvi Putkiva oy on erikoistunut putkiremontteihin. Kokeneena ammattilaisena suunnittelen uudelle putkistolle parhaan reittivaihtoehdon asiakkaan edun mukaisesti. Hyvin suunniteltu on kuin puoliksi tehty. Olemme nopea, luotettava ja asiakaspalveleva yritys.”
Markus Kivelä
LVI-asentaja, Yrittäjä